Pekki pohtii

Kaikki blogit puheenaiheesta Pakolaiset

Haetaanko ISIS-leirin suomalaiset kotiin?

Keskustelu Al-Holin yhdistetyn vanki/pakolaisleirillä olevien ulkomaan kansalaisten tilanteesta on puhuttanut viimeiset viikot kiihtyvällä tahdilla. Hallituspuolueilta on tullut asiasta aavistuksen keskenään ristiriitaisia lausuntoja, mikä kenties johtuu siitä, että kokonaisuus on sekä eettisesti että juridesti melko hankala. Lohduttautua voi sillä, että hajallaan tuntuu olevan oppositiokin.

Pakolaiset ja maahanmuutto puhuttivat Siilinjärvellä

Olen parhaillaan Keskustan Pohjois-Savon piirin kokouksessa. Hyvin ja ammattimaisesti järjestetty kokous, joka alkoi vaalipaneelilla. Paikalla Siilinjärvellä oli lisäkseni Europarlamenttiin pyrkivä Elsi Katainen. Tolkun ehdokas hänkin.

Paneelissa pääsimme molemmat esittelemään omia teemojamme ja osaamistamme. Niinpä esittelin laajasti puolustusjärjestelmäämme liittyviä asioita sekä EU:n rajaturvallisuutta, joka on huonosti hoidettu monissa eteläisissä jäsenvaltioissa. Niinpä rajat eivät ole aina pitäneet kuten huomasimme vuosien 2014-2016 pakolaiskriisin aikana.

Pakolaisita, osa 1

Pakolaiset on tunteita kuumentava aihe politiikassa. Välillä tuntuu, että siinä ei ole kuin kaksi ääripäätä, suvakit ja rasistit. Tiedän kokemuksesta, että sieltä välistä oikea suhde pakolaisiin löytyy. Minäpä kerron.

 

Ensimmäisen ulkomaalaisen näin kolmevuotiaana Helsingin reissulla. Tuijotin mustaa miestä rautatieasemalla niin kauan kuin hän oli näkyvissä. Vähän myöhemmin kuulin, että Chilestä tulisi Suomeen pakolaisia. Sitten pakolaisia tuli Vietnamista. Muistaakseni heistä ei kyllä kovin suurta numeroa tehty.

 

Osa-aikainen maahanmuuton vastustaja?

Ystäväni totesi taannoin, että hän on osa-aikainen vegaani. Pääasiallisesti hän noudattaa vegaanista ruokavaliota, mutta kerran viikossa maistuu burgeri.

Yhden suunnan lippu kotimaassaan lomaileville ”vainotuille.”

Turvapaikanhakijoina ja pakolaisina tulleista irakilaisista, jotka asuvat Norjassa, yli 70% lomailee toisinaan kotimaassaan Irakista, josta on ”paennut vainoa.”
Humanitaarista maahanmuuttoa harjoitetaan siksi, että henkilökohtaista vainoa kokevat ihmiset, jotka eivät ole kotimaassaan turvasssa, saisivat itselleen paikan, jossa elää rauhassa ilman pelkoa. Ajatus on humaani ja hyvä, mutta näiden Norjan irakilaisten kohdalla on päivän selvää, että länsimaalaisten sinisilmäisyyttä käytetään härskisti hyväksi.

Oulu- jäävuoren huippu?

Krp:n rikosylikomisario Sari Saranin mukaan ”Tämä on vasta jäävuoren huippu”. Tilastot ovat pielessä ja paljon jää selvittämättä asioita. 

Saranin mukaan syy siihen, mikseivät tapaukset tule viranomaisten tietoon helposti piilee siinä, etteivät seksuaalisen hyväksikäytön uhrit pyydä tai hae apua helposti. Monesti asiasta uskalletaan puhua vasta aikuisena. Oulussa alaikäinen pakolaisen uhriksi joutunut teki jopa itsemurhan – Lapsi kertoo hirveän harvoin tällaisesta kenellekään. Häpeän tunne on hirveän suuri. 

No puhutaan maahanmuutosta!

Oulusta on kantautunut erittäin, erittäin ikäviä uutisia ja tämä on varmasti uhreille ja heidän läheisilleen hyvin raskasta aikaa. Toivon mukaan uhrit kohdataan myötätunnolla ja he saavat sekä läheisiltään että yhteiskunnalta tarvitsemansa tuen voidakseen selviytyä sekä heihin kohdistuneista rikoksista, että tästä myllytyksestä mikä siitä seuraa.

Suomessa ei ole hallitsematonta maahanmuuttoa

Täältä Syyrian rajan vierestä katsottuna tuntuu uskomattomalta, että sisäministeri Kai Mykkänen puhuu hallitsemattomasta maahanmuutosta. Libanon on ottanut kokoonsa nähden Syyrian naapurimaista eniten pakolaisia konfliktin alettua. Libanon on väkiluvultaan 4,4 ihmisen maa, johon on tullut noin 1,5 miljoonaa pakolaista naapurimaasta Syyriasta. Joka viides on täällä on nyt syyrialainen. Resurssien pula ja maan epävakaus kiristää paikallisten ja pakolaisten välejä. He ovat asettautuneet tänne lähelle rajaa, koska toivovat joskus voivansa palata kotiin.

Juha Sipilän ulkoinen ja sisäinen muodonmuutos

# Aamutelevisiossa kävi 1.9. uudistunut pääministeri Juha Sipilä (Keskusta). Muodonmuutos ei koskenut vain ulkonäköä. Tuolissa istui modernisti sänkipartainen mies. Mutta myös pääministerin asenteet ja poliittiset painotukset olivat jotenkin muuttuneet.

Lainmukainen suosiminen

Siniset ovat nostamassa profiiliaan ihmisten eriarvoistamisen kustannuksella. Karsinointipolitiikka  on perussuomalaista perua, pöytätavat vain ovat siistimpiä kuin perussuomalaisilla. Samalla on kuitenkin todettava, että yhteiskunnassamme  harjoitetaan tälläkin hetkellä täysin lainmukaista  tiettyjä  edunsaajaryhmiä  suosivaa politiikkaa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä